keskiviikko 27. elokuuta 2014

Aurinkoista pinkkiä

Max Factorin Sunny Pink on nimensä mukaisesti aurinkoinen, mutta kuitenkin viileä, lilaan taittava pinkki lakka hyvin vahvalla kultaisella duochrome-efektillä. Kaunis, eteerinen väri. Koostumus on ohutta. Lakkasin kolme kerrosta, ja kynsiraja näkyy selvästi läpi. Se ei kuitenkaan haittaa, tähän lakkaan se sopiikin. Kuivuminen ei vienyt kauaa aikaa.

Sunny Pinkiä voisi hyvin myös kokeilla efektiä tuomassa jonkin toisen lakan päällä, sen verran läpikuultavaa se on.


Lamppuvalossa. Lakka ei oikeasti ole noin lila kuin pullossa (ja kynsilläkin) näyttäisi olevan.


Luonnonvalossa.

Max Factor Sunny Pink

Ikävä kyllä tarkennus on kuvissa jälleen aivan metsässä ja kamerani tahtoi ikuistaa lakan paljon lilampana kuin se oikeasti on. Pullopotretissa väri on aika lailla oikea.

lauantai 16. elokuuta 2014

Täydellistä persikkaa metsästämässä

China Glaze Peachy Keen liippaa jo läheltä. Se on pastellinen, mutta kuitenkin hyvin kirkaskin persikkainen creme-lakka. Uniikki väri. Vivahtaa hieman oranssiin tietyissä valaistuksissa, mutta on kuitenkin selkeästi persikka. Sopii ruskettuneen ihon kanssa yhteen upeasti.

Levittämisen kanssa oli vähän ongelmia, en vain onnistunut saamaan tasaista lopputulosta. Laitoin kaksi kerrosta, päällyslakkaa en jaksanut laittaa. Näillä kuitenkin mentiin useampi päivä, eikä kauempaa katsottuna pieni laikukkuus haitannut mitään.

Lamppuvalossa.


Varjossa.


Auringossa.

China Glaze: Peachy Keen
Ihan näin oranssi lakka ei luonnossa ollut.